Kesällä pidetty pitkä lonkkatulehdusjakso näkyy määrässä, mutta tulevan kauden tavoitteena on siirtää itseni D16-sarjan harjoittelusta pykälä ylöspäin.
Niin, siis tuo treenit.net on todella yksinkertainen ja helppo harjoituspäiväkirja. Olen sitä käyttänyt n. 5 vuotta, eli koko uuden suunnistus-urani ajan. Vielä 90-luvulla käytin vihkomenetelmää, mutta aika on kyllä ajanut siitä auttamatta ohitse.
Jos teen 1,5h lenkin, missä on vaikka 30min VK:ta, laitan vain 1h PK:lle ja 30min VK:lle. Toisena esimerkkinä voisi olla 5 x 5min intervallit palautuksineen. Tästä napsautan kaiken muun, paitsi vetojen osuuden PK:lle ja vedot sitten VK:lle. Helppoa.
Olen suositellut tätä ilmaista harjoituspäiväkirjaa ihan muuten vaan liikkujillekkin, juurikin sen helppokäyttöisyyden takia. Tilastojen teko on vaivatonta ja muutenkin käyttö helppoa.
Kuntoilijalle ihan OK määrä ja sitä myöten tuloksetkin vastaavat harrastellun liikunnan määrää. Harjoitteluksi tuollaisen liikuntamäärän kutsuminen on häpeällistä.
Urhelijaluokkaan vaadittaneen 500-600 h ja kilpaurheilijaluokkaan > 700 h. Huiput onkin sitten erikseen ja niitä ei (onneksi) montaa löydy maailman suunnistajista.
Hyvät eväät sulla on pärjätä, jos on vain hinkua alkaa harjoittelemaan pitkäjänteisesti. Vuodessa parissa ei vielä ihmeitä tehdä.
Olen täsmälleen samaa mieltä. Selittelemään en ala, totuutta on uskallettava katsoa silmiin ja useimmiten se löytyy peilistä. Uutta matoa koukkuun, luovuttaminen ei kiinnosta.
Tuohon voisi lisätä myös sen tuntimäärän mikä on kulunut kun olet laatinut kyseistä harjoitusluetteloa?
VastaaPoistaNo nyt en kyllä ihan pysyny kärryillä. Luettelo napsahti alle kahden sekunnin automaattitoiminnolla. Vai mitä meinasit??
VastaaPoistahmm, justiinsa joo..mutta kun lasket ja ynnäät jokaisen reenin jälkeen ja hakkaat sit tuotokset koneelle?
VastaaPoistanoh, siihen toimenpiteeseen menee ehkä 3 sek?
VastaaPoistaNiin, siis tuo treenit.net on todella yksinkertainen ja helppo harjoituspäiväkirja. Olen sitä käyttänyt n. 5 vuotta, eli koko uuden suunnistus-urani ajan. Vielä 90-luvulla käytin vihkomenetelmää, mutta aika on kyllä ajanut siitä auttamatta ohitse.
VastaaPoistaJos teen 1,5h lenkin, missä on vaikka 30min VK:ta, laitan vain 1h PK:lle ja 30min VK:lle. Toisena esimerkkinä voisi olla 5 x 5min intervallit palautuksineen. Tästä napsautan kaiken muun, paitsi vetojen osuuden PK:lle ja vedot sitten VK:lle. Helppoa.
Olen suositellut tätä ilmaista harjoituspäiväkirjaa ihan muuten vaan liikkujillekkin, juurikin sen helppokäyttöisyyden takia. Tilastojen teko on vaivatonta ja muutenkin käyttö helppoa.
Ja eikun kokeilemaan!
ja kaiken lisäksi, se ILMAINEN!
VastaaPoistaKuntoilijalle ihan OK määrä ja sitä myöten tuloksetkin vastaavat harrastellun liikunnan määrää. Harjoitteluksi tuollaisen liikuntamäärän kutsuminen on häpeällistä.
VastaaPoistaUrhelijaluokkaan vaadittaneen 500-600 h ja kilpaurheilijaluokkaan > 700 h. Huiput onkin sitten erikseen ja niitä ei (onneksi) montaa löydy maailman suunnistajista.
Hyvät eväät sulla on pärjätä, jos on vain hinkua alkaa harjoittelemaan pitkäjänteisesti. Vuodessa parissa ei vielä ihmeitä tehdä.
Olen täsmälleen samaa mieltä. Selittelemään en ala, totuutta on uskallettava katsoa silmiin ja useimmiten se löytyy peilistä. Uutta matoa koukkuun, luovuttaminen ei kiinnosta.
VastaaPoistaAinii, unohtu vielä illan huumoriannokseksi lisätä Mattilan Tuomakselta kuultu ikiaikainen totuus: Sama se paljo reenaa, jos kulkee!
VastaaPoistaMitäs sit jos 420h reenaava ottaa miesten pääsarjasta SM-mitaleita, mihin kategoriaan hänet silloin lasketaan?
VastaaPoista